sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Tasapainoon kehoa kuunnellen

Pidimme perjantaina ja lauantaina terveyspäivät Seinäjoella ekokauppa MiNaturissa. Kiusasin ystäviäni - joitakin heistä vähän liikaakin - ilmoittamalla mahdollisuudesta useampaan otteeseen. Toivottavasti en pahoittanut heidän mieltään! Tilaisuus analyysiin tarjoutui kuitenkin nyt ensimmäisiä kertoja Etelä-Pohjanmaalla, joten toivoin ajan järjestyvän kaikille siitä kiinnostuneille.

Oli hienoa tavata kahden päivän aikana niin paljon innostuneita ihmisiä ja mieliala tarttui väistämättä. Ajat elävän veren ja kuivaveren analyyseihin täyttyivät nopeasti. Joku etsi apua verenkierron häiriöihin, toinen akneen tai ruuan imeytymisongelmiin. Puheeksi tuli terveellinen ravitsemus, kerran jos toisenkin. Mahdollisuutta verianalyysiin ja yksinkertaisia neuvoja oman terveydentilan tukemiseen kiiteltiin kovasti.

Terveyden hoitamiseen ei tarvita läheskään aina mitään ihmeellisiä keinoja, vaan merisuolattua vettä, savivettä ja viherjuomaa juomalla pääsee pitkälle. Jokaisella on luonnollisestikin terveytensä kanssa omat lähtökohtansa ja oma tiensä toipua, mutta monta vaivaa voi hävitä ilman sen kummempaa täsmähoitoa, kun perusteet ovat kunnossa. Väsymys, tukkoisuus ja jatkuva sairastelu saattaa vähitellen loppua.


Teelusikallinen merisuolaa ja savea tai viherjauhetta litraan vettä ei ole paljon. Pienillä teoilla on kuitenkin suuri merkitys: Kun keho saa oikeita rakennuspalikoita, se alkaa korjata itseään, vääjäämättä. Joskus hitaasti, mutta kuitenkin varmasti. Mikon sanoin "kun junan on saanut vauhtiin, sitä on vaikea pysäyttää". Itseänikin hänen toteamuksensa on usein lohduttanut.

Ravitsemuksen ohella tärkeää on muistaa myös liikunta - ja vielä sitäkin tärkeämpää on lepo. Ihminen on kokonaisuus, eikä pysy kunnossa vain yhtä osa-aluetta tukemalla, vaan omaa kehoa ja sen tuntemuksia kuunnellen, niin levon, liikunnan kuin ravitsemuksenkin suhteen.

Olemme kirjoittaneet näistä seikoista terveysaiheisissa kirjoissamme. Puhdas veri - terveyden perusta keskittyy pääosin ravitsemukselliseen puoleen ja Kehon kuuntelun opas lähestyy aihetta puolestaan kokonaisvaltaisesti omien tuntemusten kuuntelun näkökulmasta. Terveyden ja hyvinvoinnin teemaan liittyen ilmestyy tammi-helmikuulla myös useita artikkeleita, joista kerron pian blogissa lisää.


Viitteet

Bourgeois, Pierre (1995). Savihoidot - luonnollinen vaihtoehto. Espoo: Biokustannus.

Vapa, M., Peltoniemi, P. & Perälä, S. (2011). Kehon kuuntelun opas. 2. painos. Kurikka: Valmiixi. 

Vapa, M., Peltoniemi, P. & Vapa, M. (2013). Puhdas veri - terveyden perusta. 3. painos. Kurikka: Valmiixi.

© P. Peltoniemi.

Julkaistu 22.01.2012, päivitetty 24.06.2014.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti