Tieteellisen tiedon alkulähteille

Tutkimusta tehdessä olen huomannut yhä useammin pohtivani tieteenfilosofisia kysymyksiä. Alasen ym. (2002) mukaan "filosofi paneutuu talon perustuksiin" miettimällä, millaisille olettamuksille rakennus on tehty ja tuleeko se kestämään. "Erityistieteilijä [taas] pyrkii rakentamaan korkean ja sisäiseltä rakenteeltaan lujan talon". Kunnolliseen lopputulokseen tarvitaan molempia näkökulmia. (Alanen ym. 2002.)

Tieteellinen menetelmä on Peircen mukaan objektiivista ja itseään korjaavaa. Objektiivisuus tarkoittaa, että tieteellinen tieto syntyy tutkimuskohteen ja tutkijan vuorovaikutuksen tuloksena riippumatta tutkijasta, hänen mielipiteistään, uskomuksistaan tai auktoriteeteista. (Niiniluoto 2002.) Itseään korjaavuus taas merkitsee tieteellisen tiedon edistyvyyttä eli sitä, että tieteellinen tieto lähestyy totuutta virheiden ja puutteiden eliminoinnin kautta (Pikkarainen 2010).

Tieteellisen tiedon sanotaan olevan myös kumulatiivista, toisin sanoen tutkimus rakennetaan olemassa olevan tiedon päälle. Huomaan kuitenkin jatkuvasti pohtivani tilannetta, jossa perusta tuntuu olevan virheellinen tai valmiiksi vinossa. (Ks. Satama 2010.) Miten sen päälle voi rakentaa kestävää - edes hetken kestävää - tutkimusta? Repimällä vanha, tilkitsemällä aukot ja puuttuvat palat?

Alkulähteillä. Kuva: C. Gripenberg

Jos tutkimus on tarkoitus rakentaa aiemmalle perustalle, joka osoittautuukin vääräksi, mitä voin tutkijana tehdä? Ehkä pystyn osoittamaan, että aiempi tieto ei pidä paikkaansa, mutta silti minulle jää käytännön kysymys: Mitä teen suunnittelemalleni tutkimukselle, jonka piti perustua tuohon tietoon? Jokin perustahan tutkimuksellani on oltava.

Kumulatiivisen tiedon teorian sijaan mietinkin, eikö olisi parempi palata välillä hivenen lähemmäs tieteellisen tiedon alkulähteitä ja tarkistaa siellä tiedon paikkansapitävyys? Sen jälkeen etenemistä voisi mahdollisesti jatkaa vakaammalla pohjalla, jolloin tutkimus muodostuisi kestävämmäksi. Totuushan se ei ole, mutta eikö se näin olisi kuitenkin vähän lähempänä totuutta?


Viitteet

Alanen, Pentti, Matti Sintonen, Markku T. Hyyppä & Timo Järvilehto (2004). Lääketiede ja tieteenteoria. Uusintapainos. Turku: Kirja-Aurora.

Niiniluoto, Ilkka (2002). Johdatus tieteenfilosofiaan. Käsitteen- ja teorianmuodostus. 3. painos. Helsinki: Otava.

Pikkarainen, Eetu (2010). Kasvatusfilosofia. Oulun yliopisto.

Satama, Mikko (2010). Tieteestä ja evoluutiosta.

© P. Peltoniemi.

Teoria - kaukana todellisuudesta?

Tutkimusaiheen valinta määrää pitkälle myös tutkimukseen sopivan teorian tai teoriat (Internetix / Savolainen 1998). Aiheen valinnan jälkeen kannattaa siten tutkia, mikä teoreettinen viitekehys muissa samasta aiheesta tehdyissä tutkimuksissa on. Teoriaa tai teorioita ei tarvitse kirjoittaa työhön auki tyhjentävästi - tosin tämä ei olisi yleensä edes mahdollista. Sen sijaan teoriasta käytetään vain niitä osia tai osioita, jotka hyödyttävät omaa tutkimusta. (Hirsjärvi ym. 2009.)

Arkielämässä teoria nähdään usein täysin käytännön vastakohtana: niin kaukana todellisuudesta. Tutkimuksessa teoria eli tieteellinen abstrakti selitys tai todistamista vaativa oletus liittyy kuitenkin hyvin läheisesti työn tärkeimpiin käsitteisiin ja niiden määrittelyyn (ks. Lähdesmäki ym. 1999). Tätä kautta teoriatausta auttaa ratkaisemaan tutkimusongelman (Eskola & Suoranta 2008).

Kaukana? Kuva: C. Gripenberg

Oman tutkimukseni teoriana on terminologiaoppi eli terminologinen tutkimus. Se on ammentanut näkemyksiään logiikasta, filosofiasta ja ontologiasta ja kuuluu erikoiskielten tutkimukseen ja edelleen soveltavaan kielitieteeseen. Terminologiaoppi tutkii ja kehittää menetelmiä eri erikoisalojen käsitteistöjen ja termistöjen analysointiin ja kuvaukseen (vrt. Terminologian sanasto 2006). Se luo siis taustan mille tahansa kielelle ja erikoisalalle - ja kuulostaa varmasti todella teoreettiselta. Sen avulla on kuitenkin mahdollista analysoida minkä tahansa kielen tai erikoisalan käsitteitä tai termejä, loppujen lopuksi hyvin havainnollisten työkalujen avulla.

Kuten aiemmin kirjoitin, jatkotutkimukseni kohteena on käsitteet. Käsitehän on se mielikuva tai ajatuskokonaisuus, joka itse kullekin tulee esimerkiksi sanasta "superfood" (ks. Superfoodit.com 2010). Tieteellisen kielen kriteerinä pidetään yleensä täsmällisyyttä. Koska tutkijan tulee määritellä käyttämänsä käsitteet, voidaan helposti ajatella, että myös tieteelliset käsitteet ovat täsmällisiä (ks. Lähdesmäki ym. 1999.) Tutkimuskohteeni valintaan johtikin oivallus siitä, että käsitteet - edes tieteelliset käsitteet - eivät ole yksiselitteisiä, tarkkarajaisia tai täsmällisiä, vaan horjuvia ja epätäsmällisiä; kontekstiin, asiayhteyteen ja tutkijoihin sidottuja. Joskus arkielämän käsite, vaikkapa maca (ks. Lootuskauppa 2010), voi olla asiayhteydessään tarkempi tai täsmällisempi kuin tieteellinen käsite.

Muun muassa tätä kautta tutkimukseni teoria on osoittanut, että teoreettiselta tuntuva ongelma voi olla loppujen lopuksi hyvin käytännönläheinen. Onhan teoria tarkoitettu palvelemaan todellisuutta - ei todellisuus teoriaa.


Viitteet

Eskola, Jari & Juha Suoranta (2008). Johdatus laadulliseen tutkimukseen. 8. painos. Tampere: Vastapaino.

Hirsjärvi, Sirkka, Pirkko Remes & Paula Sajavaara (2009). Tutki ja kirjoita. 15. painos. Helsinki: Kirjayhtymä.

Internetix / Savolainen, Erkki (1998). 3.5 Tutkielma.

Lootuskauppa (2010). Maca-jauhe.

Lähdesmäki, T., P. Hurme, R. Koskimaa, L. Mikkola & T. Himberg (2009). Menetelmäpolkuja humanisteille. Jyväskylän yliopisto, humanistinen tiedekunta.

Superfoodit.com (2010). Superfoodit?

Terminologian sanasto (2006). TSK 36. Helsinki: Sanastokeskus TSK.

© P. Peltoniemi.