Downshifting - itsekkyyttäkö?

Sarasvuo sanoi viime viikolla downshiftingin olevan pelkkää itsekkyyttä. Jaan joitain ajatuksia hänen kanssaan, mutta tässä kohtaa uskallan olla eri mieltä.

Tutkijana voisin ensinnäkin kysyä, mitä hän tarkoittaa itsekkyydellä. Miten hän määrittelee itsekkyyden? Ehkä olisimme yhtä mieltä siitä, että itsekäs ihminen ajattelee ensisijaisesti vain omaa etuaan, mutta luultavasti käsitteen syvempi tarkastelu paljastaisi näkemyksissämme valtaisan eron. Jos itsekkyydeksi määritellään syitä tutkimatta aina se, että hiljentää tahtia, leppoistaa elämäänsä, olen asiasta täysin eri mieltä.

Elämän leppoistamiseen voi olla mitä moninaisempia syitä, esimerkiksi halu pysyä pidempään terveenä ja työkykyisenä. Tai halu huomioida myös perhettään ja muita läheisiään, asettaa heidät tärkeysjärjestyksessä ylemmäs.

Pysähdyksissä? Kuva: P. Peltoniemi

Olin viikko sitten Kristiinankaupungin aiempaakin suuremmilla ja tunnelmaltaan vailla vertaansa olevilla kesämarkkinoilla. Kristiinankaupunki on Suomen ensimmäinen Cittaslow-kaupunki eli virallisesti leppoisa. Cittaslow-verkostoon kuuluu pieniä kaupunkeja, jotka panostavat tietoisesti hyvän elämän edistämiseen ja kestävään kehitykseen. (Cisionwire.fi 2011.)

Tahdin hiljentämisellä voikin olla mitä epäitsekkäimmät - ja kauaskantoisimmat - perusteet. Ehkä elinympäristöstämme ja luonnonvaroistamme on jakaa myös tuleville sukupolville, kun emme kuluta kaikkea heti tässä ja nyt.

Kyseenalaistan ajatuksen downshiftingin itsekkyydestä myös sen vuoksi, että elämään kuuluu polariteetit: ilman surua ei ole iloa, ilman mustaa ja valkoista ei ole värejä.

Kuten tieteessä, myös taloudessa todellinen kehitys on mahdollista vain kyseenalaistamalla, kritisoimalla ja vastustamalla. Jos kaikki hyväksytään kehityksen nimissä, tahti ehkä kiihtyy - kunnes tulee totaalinen pysähdys. Slow life tai downshifting ei siten edelleenkään ole automaattisesti tehokkaan vastakohta. On olemassa muitakin värejä kuin mustaa ja valkoista.


Viitteet

Cisionwire.fi (2011). Ensimmäinen Cittaslow-kaupunki Suomeen: Kristiinankaupunki on nyt Cittaslow eli virallisesti leppoisa.

Downshifting - Elämän leppoistaminen -Facebook-ryhmä.

© P. Peltoniemi.

Etsin kunnes...

Olen kouluttanut elämäni aikana paljon: opettanut niin yleiskielistä kuin kaupallista ja teknistä sanastoakin eri aloilta, saksaa ja englantia, vetänyt laajoja kokonaisuuksia, tiedonhaun ja terminologiaopin kursseja.

Oppilainani on ollut lukioikäisiä nuoria ja aikuisia aina eläkeikäisiin saakka. Entisiä kurssilaisiani tulee silloin tällöin vastaan mitä moninaisimmissa yhteyksissä: pienten lasten vanhempina tai uudelleen kouluttautuneina, yrittäjinä tai kunnallispoliitikkoina, radiotoimittajina tai eläkepäivistään nauttivina toimitusjohtajina.

Pidän kouluttamisesta suunnattomasti - parasta siinä on osallistujien antama palaute. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin tuntua siltä, että en jaksa aina vastata kysymyksiin ja olla se, joka tietää tai jonka pitäisi tietää... Halusin päästä kysyjän paikalle ja niin lähdin opiskelemaan.

Nyt huomaan olevani jälleen etsimässä kysymyksiin vastauksia. Vastausten löytämiseen ei kuitenkaan enää käy kirja tai hakukone, vaan joudun etsimään ratkaisuja entistä syvemmältä. - Miksi en voi tyytyä siihen, mitä niin usein tarjotaan "yleisesti hyväksyttyinä" näkemyksinä? Olisihan se niin paljon helpompaa!

"Helppo" ei ole kuitenkaan tässä ratkaiseva kriteeri. En olisi lähtenyt koskaan etsimään, jos en olisi ollut hukassa. Pakon edessä sitä tekee mitä vain ja riittävän ahtaalle joutuessaan on pakko ainakin yrittää tehdä jotain. On kuitenkin hyvä, että päädyin tähän: muuten en olisi alkanut etsiä ja jos en etsisi, en voisi löytää. Ja olisi todella sääli olla löytämättä.

Kunnes... Kuva: P. Peltoniemi.

Aloin siis etsiä, koska tarjotut vastaukset eivät yksinkertaisesti olleet kestäviä. Oli pakko löytää ratkaisuja, jotka toimivat edes vähän paremmin arkielämässä. Sellaisia, joiden kanssa pystyn elämään.

Etsimisen myötä olen löytänyt valtavan paljon enemmän kuin osasin ennalta kuvitella. Olen myös löytänyt täysin erilaisia vastauksia kuin aiemmin. Lähdin etsimään tietoon, tietämykseen pohjautuvia tiedon sirpaleita, mutta löysinkin kokonaisvaltaisen kokemusperäisen tiedon. Sen joka kantaa, kun tietämys lakkaa. - Tai ehkä se löysikin minut?

Mietin, mihin mahdan päätyä - jossain vaiheessa ehkä taas kouluttamaankin. Nyt lähtökohdat olisivat ainakin toiset kuin aiemmin. Tietoa on helppo jakaa. Kokemuksia jakaessa taas joutuu laittamaan - saa laittaa - itsensä täysin peliin. Se on toisenlaista kuin tiedon välitys. Se on kertomusta etsimisestä, omasta etsimisestä. Se on kertomusta siitä, kun etsin, kunnes löydän - tai tulen löydetyksi.

© P. Peltoniemi.

Päivitetty 21.04.2018.

Slow science ja viestintä

Sain jo jokin aika sitten kommentin, joka koskee hidasta tiedettä. Slow science tarkoittaa tutkimuskohteen ja siihen myös väljästi liittyvien asioiden rauhallista tarkastelemista ja sitkeää pohjatyötä. Hidas tiede sallii siis sivupoluille eksymisen, väljät aikataulut ja virheiden pohdiskelun. Sen mukaan laatu kypsyy hitaasti, pitkässä prosessissa. (Salo & Heikkinen 2010.)

Slow science perustuu näkemykseen, jonka mukaan merkittävä, jopa uraauurtava tieteellinen tutkimus kehittyy rauhallisesti ajan saatossa, eri ihmisten pohdintojen ja kommenttien pohjalta. Tutkimushanke itsessään saattaa katkeilla, mutta jälkikäteen tarkastellen sen tulokset voivat olla huomattavia. (Peltonen 2008.)

Hidas tiede on osa niin sanottua hitausliikettä (slow movement), johon kuuluu muun muassa slow food -ajattelu. Se tarkoittaa hidasta, nautiskelevaa ja vastuullista ruuanvalmistusta ja syömistä, ilman tehoviljelyä tai geenimanipulaatiota (Fingerroos 2009).

Hitaasti. Kuva: P. Peltoniemi

Mutta miten slow science ja viestintä liittyvät yhteen? Äkkiseltään ajateltuna eivät mitenkään. Viestinnän tulee olla nopeaa, täsmällistä ja mahdollisimman paikkansa pitävää. Erityisesti kriisitilanteissa.

Esimerkiksi nyt Japanin viranomaisia on moitittu hitaasta tiedottamisesta ja luottamus heihin on heikkoa . Ihmiset hakevat tietoa mieluummin sosiaalisesta mediasta, Internetistä, Twitteristä ja Facebookista. (YLE 2011.) Suomessakaan poliitikot eivät juuri ole kehuja saaneet, vaikkakin Ulkoministeriön tiedottamista Facebookin ja Twitterin välityksellä on kiitetty.

Itse olen seurannut muun muassa saksankielisen Tages Anzeigerin sivuja, joilla tiedotetaan kriisistä Twitterissä, Facebookissa ja japaninkielisillä www-sivuilla julkaistujen tietojen pohjalta. Sosiaalisen median yksi vahvuus on sen nopeus. Google julkaisi jo tunteja sitten kuvia tuhoalueilta ennen ja jälkeen tsunamin.

Hitaan tieteen tarkoituksena on edistää kestävää elämäntapaa ja ylläpitää ihmisen ja luonnon mielekästä vuorovaikutusta. Se on inhimillistä yhdessäoloa ja kollektiivista toimintaa. (Salo & Heikkinen 2010.) Juuri tälle - ja myös tehokkaalle viestinnälle - Internet ja sosiaalinen media luovat oivat edellytykset.

Slow ei näytäkään tämän tarkastelun jälkeen enää välttämättä hitaalta tai tehokkaan vastakohdalta. Sen sijaan se voi osoittautua viime kädessä kestäväksi toimintatavaksi kaiken kiireen ja tehokkuusajattelun sijaan.


Viitteet

Fingerroos, Outi (2009). Kirja-arvio: Kirja päivänpolttavasta aiheesta. Julkaisussa: Elore 16: 2. Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry.

Peltonen, Eeva (2008). Hidas tutkimus. Teoksessa: Lempiäinen, Kirsti, Olli Löytty & Merja Kinnunen (toim.). Tutkijan kirja. Tampere: Vastapaino.

Salo, Petri & H. L. T. Heikkinen (2010). Slow science: vaihtoehto yliopiston macdonaldisoitumiselle? Julkaisussa: Tieteessä tapahtuu 28: 6, 28-31.

YLE Uutiset (2011). Ylen kirjeenvaihtaja: Luottamus viranomaisiin heikoilla. 

© P. Peltoniemi.