Tutkimuksella koko kuva?

Joulu on suklaan ehdotonta sesonkiaikaa. Suomalainen syö suklaata keskimäärin seitsemän ja puoli kiloa vuodessa (Nelonen.fi 2010). Suurin osa tästä on maitosuklaata, mutta tumman suklaan osuus kasvaa. Vuoden alussa se oli noin kymmenen prosenttia. (Op.fi 2010.)

Suklaalla on tutkitusti useita erilaisia terveysvaikutuksia. Yksi uusimmista tutkimuksista on tehty Hullin yliopistossa ja sen mukaan tumma suklaa auttaa vähentämään merkittävästi kroonisen väsymysoireyhtymän (CFS) oireita (Luquesi 2010). Tutkimus julkaistiin marraskuun lopussa Nutrition Journal -lehdessä.

Tumman suklaan tiedetään ennestään muun muassa lisäävän hyvän kolesterolin osuutta veressä ja vähentävän tätä kautta tyypin 2 diabetesta sairastavien riskiä saada sydänkohtaus. Polyfenolipitoisena se myös lisää hermovälittäjäaineiden tuotantoa aivoissa. Nyt tutkittiin kuitenkin ensi kertaa suklaan vaikutuksia väsymysoireyhtymästä kärsivillä. (Luquesi 2010.)

Tutkimus tuloksineen on mielenkiintoinen, mutta se herättää väistämättä kysymyksiä. Kuinka laajan kuvan asioista se antaa?

Laaja. Kuva: P. Peltoniemi

Tutkimusta johtaneen professori Atkinin mukaan tutkimustulokset ovat yllättävän selkeitä erityisesti sen vuoksi, että tutkimukseen osallistui vain kymmenen henkilöä, kuusi naista ja neljä miestä. Hän pitää tuloksia rohkaisevina, mutta toteaa, että lisätutkimuksia vaaditaan suuremmalla joukolla. (Luquesi 2010.) Kysymyksellä tutkimuksen antaman kuvan laajuudesta en tarkoitakaan tutkimusjoukon kokoa, vaan muuta.

Tummalla suklaalla tarkoitettiin Hullin yliopiston tutkimuksessa suklaata, jonka kaakaopitoisuus on 85 % (Luquesi 2010). Suomessa tummaksi suklaaksi kelpuutetaan vähän vaihdellen vähintään 35, 45 tai 53 % kaakaota sisältävä herkku (ks. esim. Pihlajasaari 2008). Markkinoilla olevien raakasuklaiden kaakaopitoisuus vaihtelee yleensä 50 ja 70 % välillä, mutta se voi nousta aina 99 %:iin asti. Hullin yliopiston tutkimuksessa käytetty tumma suklaa oli siis kaakaopitoisuudeltaan täysin toista kuin meillä myytävä, kymmenesosan markkinoista vallannut tumma suklaa.

Vielä mielenkiintoisempaa kuin tietää kaakaon vaikutuksesta väsymysoireyhtymään olisi tutkia oikean raakasuklaan vaikutusta ei vain ihmisten pitkäaikaiseen uupumukseen, vaan yleiseen terveydentilaan. Kun tummasta suklaasta jätettäisiin pois sokeri, mahdolliset lisäaineet ja maidon ainesosat ja niiden sijaan käytettäisiin prosessoimattomia raaka-aineita, voisi tutkimuksen tulos olla entistä odottamattomampi - myös pienellä joukolla.

Jäänkin usein tutkimusta tehdessäni miettimään, mihin nippelitietoa tarvitaan. Pienten yksityiskohtien tarkastelu voi sinänsä olla mielenkiintoista, mutta viekö se lopulta eteenpäin? Toki on tärkeää, että masennus- ja unilääkkeiden sijaan kroonisesta uupumuksesta kärsiviä ihmisiä ohjattaisiin nauttimaan oikeaa kaakaota ja suklaata, mutta yhtä tärkeää olisi muistuttaa esimerkiksi sokerin haitallisuudesta terveydelle ja tarjota sen sijaan jokin toinen, terveellinen vaihtoehto. Kokonaisuutta ei voi unohtaa yksityiskohtia tarkastellessa. Siksi mietin, kuinka suppeaa kuvaa tutkimuksilla ihmisille loppujen lopuksi luodaan.


Viitteet

Luquesi, Andrea (2010). Chocolate reduces effect of chronic fatigue syndrome, study finds. The University of Hull.

Nelonen.fi (2010). Näin tehdään suklaata pienessä suklaatehtaassa.

Op.fi (2010). Taantuma nakersi Fazeria viime vuonna (Kauppalehti.fi).

Pihlajasaari, Jouni (2008). Suomalainen syö vuodessa seitsemän kiloa suklaata. Savon Sanomat 9.11.2008.

© P. Peltoniemi.

Aineiston - lähteiden - metsästys

Tutkimusaiheen ja -ongelman valitsemisen jälkeen on hyvin pian vuorossa aineiston hankinta tai keruu. Tutkimusaineistona voidaan käyttää valmiita aineistoja tai se voidaan kerätä itse, esimerkiksi kirjallisuudesta. (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006.)

Aineiston, mutta myös kirjallisuuden hankkimisessa voi tulla kuitenkin vastaan ongelmia. Tutkimustulosten tai aineiston julkaiseminen saattaa edellyttää esimerkiksi aineiston luovuttajien tai tutkimuksen rahoittajien lupaa (ks. Kuula 2010). Tämän vuoksi joudun suunnittelemaan tarkoin, millaista aineistoa on mahdollista saada. Joudun ottamaan aineiston hankinnassa huomioon myös resurssini: käytettävissä olevan ajan ja taloudelliset voimavarat.

Aineiston hankinta voi myös epäonnistua, jolloin en saa haluttua tietoa. Ajankohtainen esimerkki elävästä elämästä on lähteiden metsästys (ks. Löydä lähde.com 2010). Lähteet on merkitty Kansalaisen karttapaikassa sinisellä U-kirjaimen sisällä olevalla pallolla (Kansalaisen karttapaikka 2010).

Peruskarttaa tarkastellessani huomasin, että sen mukaan ihan lähellä sijaitsee lähde, joten sitä piti luonnollisestikin käydä katsomassa. Maastosta lähdettä ei kuitenkaan löytynyt ja lähipiiri pääsi jo hieman mainitsemaan suunnistustaidoistani - sijaitsihan lähde kartalla helpossa paikassa ajopolun päässä.

Käytännössä asia ei kuitenkaan ollut niin selkeä. Ensinnäkään karttaan ei oltu merkitty kaikkia metsässä risteileviä linjoja ja polkuja ja toiseksi hakkuut olivat sekoittaneet polun alkupäätä niin, että oli vaikea tietää, oliko valittu polku oikea. Kartta ei siis ollut ajan tasalla, vaan mahdollisesti vanhentunut.

Aineiston hankintaa. Kuva: C. Gripenberg

Asia jäi silti vaivaamaan, sillä kyseinen metsäalue on kohtuullisen pieni - olisin luullut, että lähde löytyy sieltä, jos ei suunnistustaidoillani, niin sinnikkyydellä. Maanmittauslaitoksen peruskarttaa ja alueen suunnistuskarttaa tutkiessani huomasin kuitenkin, että lähde puuttui kokonaan jälkimmäisestä, vaikka sen mittakaava oli tarkempi (ks. Maanmittauslaitos 2010; Karttarekisteri 2010).

Päätin kysyä asiaa enemmän kartoista tietävältä. Sain kuulla, että lähdettä ei luultavasti ole luonnossa, mikäli sitä ei ole merkitty suunnistuskarttaan. Suunnistuskartta on lähes aina peruskarttaa tarkempi, sillä se tehdään yleensä mittakaavaan 1:10000 tai 1:15000, kun taas peruskartan mittakaava on nykyään 1:25000 (Suomen Suunnistusliitto 2010; Maanmittauslaitos 2010). Peruskartan virheet voivat siten johtua siitä, että se tehdään ilmakuvista, eikä jokaista maaston havaintoa käydä erikseen tarkistamassa.

Tyydyin tämän lähteen kohdalla tilanteeseen, tällä erää. Lähteen jääminen löytymättä tuli perusteltua.

Samalla tapaa tutkimusraporttiin tulee dokumentoida myös aineiston hankinnan mahdollinen epäonnistuminen. Eli kuten kaikki tutkimuksen tekemiseen liittyvät valinnat, myös tutkimusaineiston ja käytettyjen lähteiden valinta pitää perustella, mistä se sitten johtuukin.


Viitteet

Kansalaisen karttapaikka (2010). Maanmittauslaitos.

Karttarekisteri (2010). Suomen Suunnistusliitto.

Kuula, Arja (2010). Aineiston arkistoinnin etiikka. Kommentti - nuorisotutkimuksen verkkokanava.

Löydä lähde.com (2010).

Maanmittauslaitos (2010). Peruskartta.

Olé kartalla (2008). Suunnistuskartta. Suomen Suunnistusliitto.

Saaranen-Kauppinen, Anita & Anna Puusniekka (2006). KvaliMOTV - Menetelmäopetuksen tietovaranto. Tampere : Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto.

© P. Peltoniemi.

Päivitetty (linkkejä lisätty) 1.12.2010. 

Rajaamisen ongelma - mihin keskityn?

Tutkimusta tehdessä vastaan tulee hyvin pian kysymys tutkimusaiheen, samoin kuin tutkimusongelman rajaamisesta. Ilman rajausta tutkimus ei pysy koossa. Tosin erityisesti laadullisessa tai uutta kartoittavassa tutkimuksessa aihe ja tutkimuskohde tarkentuu tutkimuksen edetessä (Routio 2007). Tutkijana joudun silti pohtimaan, mikä kuuluu itse aiheeseen tai ilmiöön, mikä taas ei ja mikä on sivuseikka tai lisäjuonne, joka on paras jättää tarkastelun ulkopuolelle.

Tutkimisen ja kirjoittamisen lisäksi rajaamisen ongelma tulee esille myös valokuvauksessa: Mikä on keskeistä, johon fokusoida, mikä liittyy siihen kiinteästi ja mitä jättää sivuun tai kokonaan pois? Mikä itse asiassa on tarkastelun kohde? Onko se sidoksissa ajankohtaan eli näyttäytyykö ilmiö toisena toisessa hetkessä?

 Virpiangervo. Kuva: P. Peltoniemi

Tutkimuksen teossa tutkimuskohteiden joukkoa voi rajata esimerkiksi niiden olemukseen, alueellisuuteen ja ajoitukseen liittyvillä seikoilla (Routio 2007). Kerroin aiemmin, että keskityin pro gradu -tutkimuksessani eläinten, tarkemmin sanottuna nisäkkäiden saksankielisiin nimityksiin. Rajasin tutkimuskohdetta myös alueellisilla ja laadullisilla seikoilla, jolloin lopulliseksi tutkimuskohteeksi tuli Suomessa säännöllisesti esiintyvien nisäkkäiden saksankieliset nimitykset eläintieteellisissä hakuteoksissa. (Koskela 2002.)

Rajaamiseen voi käyttää myös kirjallisuuskatsausta kartoittamalla, mitä aiheesta on tutkittu, miten ja milloin. Vaikka samasta aiheesta olisi jo laadittu tutkimus, ratkaisuna voi toimia toisenlaisen näkökulman löytäminen tai aiheen uusi rajaus (Karisto & Seppälä 2004).

Omassa tutkimuksessani kirjallisuuteen tutustuminen toi mukanaan myös lievän järkytyksen, kun totesin, että nisäkkäiden nimityksistä on jo olemassa upea monikielinen teos (ks. Mitchell-Jones ym. 1999). Motivaationi uhkasi hiipua, kunnes oivalsin, että kyseessä on eläintieteellinen, kaikki Euroopan nisäkkäät esittelevä atlas. Se ei kuitenkaan sisältänyt uusia työn alla olevia suomenkielisiä nisäkäsnimiä (ks. Henttonen ym. 2008), eikä sen lähestymistapa ollut sama kuin omani eli kielitieteellinen ja terminologinen. Käytin teosta yhtenä työni lähteenä. Myös Kariston ja Seppälän (2004) mukaan aihetta lähellä olevista töistä on luultavasti pikemminkin hyötyä kuin haittaa.

Tutkimusaihetta voi rajata lisäksi johtoajatuksen avulla. Sillä tarkoitetaan aiheen ideaa tai juonta, joka ilmaistaan tiiviisti ja yksinkertaisesti. Johtoajatus ilmaisee siten näkökulman tai taustan ja ohjaa tutkimusta. Myös aiemmin mainittujen pää- ja alaongelmien taustalla on johtoajatus. (Hirsjärvi ym. 2009.)

Tutkimusaiheen rajaamisessa on siis lopulta kyse siitä, mihin keskityn. Yrityselämässä tulee vastaan sama kysymys: keskitynkö sosiaaliseen mediaan vai web designiin; superfoodeihin vai myös luontaistuotteisiin - kehitänkö mieltä vai kehoa vaiko molempia?


Viitteet

Henttonen, Heikki, Ilkka Koivisto, Seppo Lahti, Juhani Lokki, Petri Nummi, Erkki Pankakoski & Juha Valste (2008). Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet.

Hirsjärvi, Sirkka, Pirkko Remes & Paula Sajavaara (2009). Tutki ja kirjoita. 15. painos. Helsinki: Kirjayhtymä.

Karisto, Antti & Ullamaija Seppälä (2004). Maukas gradu. Valmistusvihjeitä tutkielman tekijöille. Tampere: Vastapaino.

Koskela, Päivi (2002). Die deutschen Benennungen der in Finnland vorkommenden Säugetierarten terminologisch betrachtet. Magisterarbeit. Universität Vaasa.

Mitchell-Jones, A. J., G. Amori, W. Bogdanowicz, B. Krystufek, P. J. H. Reijnders, F. Spitzenberger, M. Stubbe, J. B. M. Thissen, V. Vohralík & J. Zima (1999). The Atlas of European Mammals. Poyser Natural History. London: Academic Press.

Routio, Pentti (2007). Tuote ja tieto. Tuotteiden tutkimus ja kehittäminen.

© P. Peltoniemi.

Päivitetty (linkkejä lisätty) 23.10.2010.

Tutkimuksen tavoite - ja matka

Edellisessä postauksessa kirjoitin, että tutkimusaihe voi ja saa olla elämää varten. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että tutkimusaiheen pitäisi muodostua elämäntehtäväksi, sillä silloinhan työ ei välttämättä valmistuisi koskaan. Sen sijaan se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tutkimuskin on elämää, ei koulua - tai tässä tapauksessa tiedemaailmaa - varten.

Tutkimusaiheen perusteella tutkimukselle asetetaan tavoite, se mitä on tarkoitus tutkia (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006). Tutkija voisi luonnollisestikin tutkia useita eri kysymyksiä, mutta tutkimuskysymyksen valinta pitää työn kasassa. Itse tutkimusongelma eli pääkysymys on hyvä jakaa muutamaan selkeään alakysymykseen - ja perustella tehdyt valinnat.

Tutkijalla tulee siis olla tavoite koko ajan näkyvissään tai ainakin mielessä, jotta hän pääsisi päämääräänsä (Pekkanen 2000). Jos kuitenkin tuijotan vain eteenpäin tai vaihtoehtoisesti vilkuilen koko ajan taakse, en näe sitä kohtaa, jossa kuljen. Ei tietysti ole tarkoitus jäädä tekemään matkan varrelle jotain ihan muuta kuin oli alunperin aikomus (ks. Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006), mutta pelkästään eteenpäin katsomalla minulta jää näkemättä suurin osa matkan varrella tapahtuvasta. Jos tuijotan vain horisonttiin, en näe rantakiviä. Yksityiskohdat hukkuvat.

Rantakivet. Kuva: C. Gripenberg

Oikeastaan tutkimuksen tekemistä voisi verrata tässä suhteessa suunnistamiseen. Sen lisäksi, että minun pitää tietää, minne olen menossa, minun pitää tietää myös se, missä kulloinkin olen. Tai vieläkin täsmällisemmin: minun pitää tietää ensiksi, missä olen, sillä vasta sen jälkeen voin tietää, minne menen ja tehdä ratkaisuni sen pohjalta (ks. e-Coach 2010).

Muistamalla katsoa myös lähelle tutkimuksen tekeminen on itse asiassa opettanut minulle läsnäoloa tässä hetkessä (ks. Klemola 2002). En voi hautautua pelkän tutkimuksen pariin ja unohtaa elää. Matka itsessään on arvokas.

Viitteet

e-Coach (2010). Huippusuunnistuskoulu.

Klemola, Timo (2002). Kehontietoisuuden harjoittaminen: taiji, yi quan ja seisomisen taito. Julkaisussa: Fysioterapia 6/2002, 4-9.

Pekkanen, Martti (2000). Tiede - hyöty - tekniikka. Tieteessä tapahtuu. 3/2000.

Saaranen-Kauppinen, Anita & Anna Puusniekka (2006). KvaliMOTV - Menetelmäopetuksen tietovaranto. Tampere : Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. 

© P. Peltoniemi.