sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Downshifting - itsekkyyttäkö?

Sarasvuo sanoi viime viikolla downshiftingin olevan pelkkää itsekkyyttä. Jaan joitain ajatuksia hänen kanssaan, mutta tässä kohtaa uskallan olla eri mieltä.

Tutkijana voisin ensinnäkin kysyä, mitä hän tarkoittaa itsekkyydellä. Miten hän määrittelee itsekkyyden? Ehkä olisimme yhtä mieltä siitä, että itsekäs ihminen ajattelee ensisijaisesti vain omaa etuaan, mutta luultavasti käsitteen syvempi tarkastelu paljastaisi näkemyksissämme valtaisan eron. Jos itsekkyydeksi määritellään syitä tutkimatta aina se, että hiljentää tahtia, leppoistaa elämäänsä, olen asiasta täysin eri mieltä.

Elämän leppoistamiseen voi olla mitä moninaisempia syitä, esimerkiksi halu pysyä pidempään terveenä ja työkykyisenä. Tai halu huomioida myös perhettään ja muita läheisiään, asettaa heidät tärkeysjärjestyksessä ylemmäs.


Olin viikko sitten Kristiinankaupungin aiempaakin suuremmilla ja tunnelmaltaan vailla vertaansa olevilla kesämarkkinoilla. Kristiinankaupunki on Suomen ensimmäinen Cittaslow-kaupunki eli virallisesti leppoisa. Cittaslow-verkostoon kuuluu pieniä kaupunkeja, jotka panostavat tietoisesti hyvän elämän edistämiseen ja kestävään kehitykseen. (Cisionwire.fi 2011.)

Tahdin hiljentämisellä voikin olla mitä epäitsekkäimmät - ja kauaskantoisimmat - perusteet. Ehkä elinympäristöstämme ja luonnonvaroistamme on jakaa myös tuleville sukupolville, kun emme kuluta kaikkea heti tässä ja nyt.

Kyseenalaistan ajatuksen downshiftingin itsekkyydestä myös sen vuoksi, että elämään kuuluu polariteetit: ilman surua ei ole iloa, ilman mustaa ja valkoista ei ole värejä.

Kuten tieteessä, myös taloudessa todellinen kehitys on mahdollista vain kyseenalaistamalla, kritisoimalla ja vastustamalla. Jos kaikki hyväksytään kehityksen nimissä, tahti ehkä kiihtyy - kunnes tulee totaalinen pysähdys. Slow life tai downshifting ei siten edelleenkään ole automaattisesti tehokkaan vastakohta. On olemassa muitakin värejä kuin mustaa ja valkoista.


Viitteet

Cisionwire.fi (2011). Ensimmäinen Cittaslow-kaupunki Suomeen: Kristiinankaupunki on nyt Cittaslow eli virallisesti leppoisa.

Downshifting - Elämän leppoistaminen -Facebook-ryhmä.

© P. Peltoniemi.

1 kommentti:

  1. Kirjoitin vuosi sitten downshifting-teemasta. Kesän lopussa sattui silmääni uutinen Kristiinankaupungista. Cittaslow-status on pikemminkin virkistänyt ja elävöittänyt kaupunkia ja sen elämää kuin kuihduttanut sitä.

    Ajatuksia ja linkkejä downshiftaus-teemasta löytyy myös täältä: http://jpoli.blogspot.fi/2012/09/hyvinvointivaltio-ja-downshiftaus.html

    VastaaPoista