maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kuin lapsi

- Meilläkin on talo Teiskossa, joku yleisöstä totesi. Olimme Pirkkalaiskirjailijoiden päivässä Tampereella pääkirjasto Metsossa. Pirkkalaiskirjailijoiden puheenjohtaja Katariina Romppainen haastatteli kirjailija Ata Hautamäkeä hänen juuri ilmestyneestä kirjastaan Talo Teiskossa (2011).

- Eihän muilla voi olla Taloa Teiskossa, oli ensimmäinen ajatukseni. Sitten toteamus sykähdytti. Kirja on kuin lapsi, huomasin, vaikka olinkin toiminut kirjalle vain kustantajan roolissa.

- Millaiseksi talo osoittautui? Romppainen kysyi Hautamäeltä. - Se ei ollut ollenkaan sitä, mitä oltiin haettu! Olin pyörinyt asuntomessuilla ja odotin pappilamaisia ruutuikkunoita. Talo vaati asennemuutosta myös sisustuksen suhteen, Hautamäki kertoi ja jatkoi: - Kaupunkilaistytölle oli melkoinen oppikoulu, kun ei osannut mitään. Oma työ tekee kuitenkin talosta entistä rakkaamman.


Olin huomannut saman jo julkaistessamme ensimmäisen painoksen Kehon kuuntelun oppaastamme (Vapa, Peltoniemi & Perälä 2011). Se perustuu Vapan (2010) liikuntatieteelliseen pro gradu -tutkimukseen, mutta myös kuukausien aikana käymiimme keskusteluihin kehon kuuntelusta ja omista kokemuksistamme. Opas sanoittaa kokemuksiamme monen vuoden ajalta.

Omin käsin tehty talo on kuin kirja, tärkeä tekijälleen. Hautamäen Talo Teiskossa (2011) ja siihen liittyvät extrat tarjoavat lisäksi lämminhenkisen näkökulman Teiskoon. Talo Teiskossa ja Näsijärven rannat merkitsevät paljon hyvin monelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti