lauantai 13. marraskuuta 2010

Tiedon ohuudesta

Kirjoitin aiemmin tieteellisen tiedon luonteesta. Tässä postauksessa mietin teoreettista tietoa yleisemmin, sen ohuutta.

Olen törmännyt aiheeseen viime aikoina useassa yhteydessä. Pentikäinen (2010) kirjoittaa kolumnissaan Newsweekin tutkimuksesta, jonka mukaan Suomi on "tutkitusti maailman paras maa". Newsweekin tutkimuksen ohella myös Legatum-instituutti on tutkinut asiaa ja antanut Suomelle maailman kolmanneksi parhaimman sijan. (Pentikäinen 2010.)

Kolumnisti jatkaa edelleen, että "maailmanparhauden huumassa juuri kukaan ei ole vaivautunut selvittämään, mitä Newsweek tai Legatum tarkkaan ottaen tutkivat." Tutkimuksessa käytetyt mittarit olivat koulutus, terveyspalvelut, elämänlaatu, talous ja politiikka sekä hallinto, koulutus, terveyspalvelut, turvallisuus, yksilönvapaus, talous ja sosiaalinen pääoma. Jos tutkimukseen olisi kuitenkin otettu mukaan todellista henkistä hyvinvointia kuvaavia mittareita, kuten kouluviihtyvyys, työpaikkakiusaaminen, mielenterveysongelmat, väkivaltarikokset ja itsemurhat, puheet "Suomesta maailman parhaana maana loppuisivat siihen paikkaan". (Pentikäinen 2010.)

Suomi on hyvä maa, ehkä jopa maailman paras, niin kuin kotimaan kuuluu ollakin, mutta mitä tekemistä tällä on tutkimuksen teon kanssa? Mitä nämä tutkimukset kertovat itse tutkimuksen tekemisestä?

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (2004) mukaan tieteenalojen erilaisuuden vuoksi on mahdotonta antaa yleispäteviä ohjeita siitä, mikä on hyvän tieteellisen käytännön mukaista tutkimusta. Hyvään tieteelliseen käytäntöön kuuluu kuitenkin muun muassa se, että tutkimus tehdään, tulokset tallennetaan ja esitetään sekä tutkimus ja sen tulokset arvioidaan rehellisesti, huolellisesti ja tarkasti.

Tutkimuksen tulokset tulee siis arvioida rehellisesti. Jos Newsweekin tai Legatumin tutkimuksissa olisi käytetty Pentikäisen (2010) ehdottamia mittareita, tulokset olisivat näyttäneet toisilta.


Klemolan (2010) mukaan meidän on vaikea muuttaa käsitystämme tiedon luonteesta, sillä meidät on kasvatettu uskomaan, että voimme saada kaiken tarvitsemamme tiedon lukemalla ja opiskelemalla. Hän opettaa tietoisuustaitojen kursseillaan erilaista, omasta kokemuksesta kumpuavaa tietoa - eli taitoa. Hänen mukaansa monen on vaikea uskoa tällaiseen tietoon. Sen sijaan on helpompi tarttua Kabat-Zinnin tai Tollen kirjaan kuin oppia taitoa, josta niissä kirjoitetaan. (Klemola 2010.)

Kokemuksellinen osaaminen on kuitenkin vähintään yhtä vahvaa kuin teoreettinen, tutkittu tai kirjoitettu tieto. Se voi osoittaa tieteellisen tiedon erittäin ohueksi, ehkä vastoin hyviä tieteellisiä käytäntöjä toteutetuksi ja hyvin usein myös käytännön tiedon - taidon - kannalta ristiriitaiseksi tai vääräksi. Kokemuksesta muotoutunut taito, oma tai läheisten, on silti viime kädessä se, joka kantaa, kun teoreettinen tieto loppuu tai ei riitä.


Viitteet

Klemola, Timo (2010). Lyhyt huomio tiedosta.

Pentikäinen, Petri P. (2010). Mistä näitä tutkimuksia tulee. Maaseudun Tulevaisuus n:o 129, 2.

Tutkimuseettinen neuvottelukunta (2004). Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen. 2. painos. Helsinki: Edita Prima Oy.

© P. Peltoniemi.

2 kommenttia:

  1. "Henkinen kypsyy ei ole tietoa, vaikka henkisen herätyksen saanut alkaakin intohimoisesti janota sitä lisää. --> Tieto voidaan jakaa ulkoiseen ja sisäiseen tietoon. Sisäinen tieto on niin kutsuttua hiljaista tietoa, joka kasvaa itsetuntemuksen myötä. Ulkoista tietoa voidaan hankkia lukemalla, päättelemällä ja opettelemalla asioita ulkoa. Ulkoa opittu tieto ei ole vielä ymmärrystä, ja pääpainon ollessa sen kasaamisessa se voi johtaa kaikkitietäväisyyden harhaan ja ylpeyteen estäen ulkoisen tiedon muuttumisen sisäiseksi.”

    ”Tieto on eräänlainen totuuden rakastamisen väistämätön sivutuote, jota alkaa vähitellen kasaantua yhä enemmän, mutta tieto sinällään ei vielä johda myötätuntoon, tasapainoon ja rakkauteen.”

    Kaikki omaksumamme tieto, sisäinen ja ulkoinen, itseopittu tai muiden kokemuspohjainen, on tärkeää. Kaikista niistä muodostuu sinä Itse. Mutta vain sinä Itse voit toimia seulana sille mitä omaksut.

    VastaaPoista
  2. Kaikki tieto on tosiaan tärkeää, mutta kulttuurissamme unohdetaan usein jo arjen tasolla lähes täysin tuo sisäinen eli kokemusperäinen tieto.

    Klemola kutsuu sitä "omasta kokemuksesta kumpuavaksi taidoksi". Mielestäni tässä on huomionarvoista ainakin se, että taito ei ole tiedollista tietoa ja myös se, mistä suunnasta se nousee eli nimenomaan omasta kokemuksesta päin.

    Olen miettinyt monesti, miksi tuo omiin kokemuksiin perustuva tieto koetaan niin usein uhkaksi tiedolliselle tiedolle. Aivan kuin lähtökohtaisesti kuviteltaisiin, että kokemusperäisen tiedon ensisijainen tavoite on osoittaa vaikkapa tutkittu tieto vääräksi... Tuntuu usein, että näiden eri tiedon lajien kohdalla ei nähdä ollenkaan metsää puilta.

    VastaaPoista