Kehon - itsensä - kuuntelua

Alkusyksyn jälkeen olen jälleen saanut pohtia kehon kuuntelua. Mitä se oikein on? Tämän miettiminen omalla kohdalla ja ajatusten muotoileminen sanoiksi on ollut haastavaa, mutta myös koskettavaa.

Olin keskiviikkona kuuntelemassa esitystä kehollisuudesta ja sen upeista ulottuvuuksista. Äänessä oli Suomen huippu-urheilun muutostyöryhmän jäsen, entinen keihäänheittäjä Korjus. Hän puhui kehollisuudesta liikunnan näkökulmasta ja painotti, että ihmiskeho on tarkoitettu liikkumaan. Jos ihminen passivoidaan paikoilleen, hän alkaa voida huonosti, mikä vaikuttaa ennen pitkää luonnollisesti myös mielenterveyteen. (Korjus 2010.)

Edelleen Korjus puhui kehollisesta sivistyksestä, ja kaiken kaikkiaan kehollisuuden puolesta. Kehollinen sivistys on hänen mukaansa paitsi terveyttä ja fyysistä hyvinvointia, myös kuntoa ja työkykyä. Lisäksi se on kehollisuuden tunnistamista ja aistillisuutta eli sensualismia. Ihmiskehossa on yli 30 aistia - niille kannattaa antaa mahdollisuus aistimiseen ja itselleen sitä kautta biologiseen kokemiseen! Itsensä toteuttaminen on hienointa juuri kehon kautta, sillä siitä seuraa kokemus onnellisuudesta. (Korjus 2010.)

Tummakultasiipi. Kuva: C. Gripenberg

Osin esitelmän seurauksena, osin muiden viimeaikaisten, syvällisten keskusteluiden ansiosta jäin miettimään kahta asiaa. Toisaalta sitä, miten meidät opetetaan ajattelemaan - tai ehkä opimme siihen kasvattamatta - että ei saa tehdä sitä tai tätä. Että kehoa pitää rajoittaa. Mistä tämä kieltojen ja sääntöjen ilmapiiri nousee? Eikö meidän pitäisi pikemminkin ajatella, mitä me saamme tehdä? Me saamme tai oikeammin sanottuna meillä on oikeus tehdä kehollemme - itsellemme - hyvä mieli ja olo niin liikunnalla ja työllä kuin ravitsemuksella ja levollakin. Täysi oikeus, sillä vasta kun olemme edes jota kuinkin sinut itsemme kanssa, pystymme tekemään hyvää myös muille.

Toisaalta jäin pohtimaan myös sitä, miten keho ja mieli jaetaan kulttuurissamme kahteen lähes täysin erilliseen lokeroon. Se toki myönnetään, että keho vaikuttaa mieleen ja mieli kehoon, mutta hyvin usein vasta silloin, kun kehon oireille ei tahdo löytyä diagnoosia. Syytä etsitään silloin niin sanotusti korvien välistä. Keho ja mieli muodostavat kuitenkin kokonaisuuden - eivät ne ole toistensa vastakohtia tai ääripäitä! Ne ovat saman asian kaksi ilmenemismuotoa, mutta ne eivät ole eri ilmenemismuotoja. Niillä on paljon enemmän yhtymäkohtia kuin monesti ajatellaan.

Vapa (2010) painottaa kehon kuuntelun yhteydessä Merleau-Pontyyn (1945) tukeutuen syvää "minä olen kehoni" -näkökulmaa. On tärkeää huomata olevansa oma kehonsa, sillä vasta tämän oivalluksen jälkeen voi todella alkaa kuulla itseään.

Kehon kuuntelu on kuitenkin kasvamista, joten taidon oppiminen ei tapahdu hetkessä (Vapa & Peltoniemi 2010). Se on kuin perhonen, aluksi häilyvä ja vaikea tavoittaa. Silti sen voi saavuttaa varovaisella kärsivällisyydellä. Vähitellen se pysyy paikoillaan, hetki hetkeltä pidempään ja lopulta sitä voi tarkkailla ja nähdä, miten hieno ja arvokas se on.


Viitteet

Korjus, Tapio (2010). Kehollisuuden upeat ulottuvuudet. Esitelmä Naisyrittäjyyden teemapäivässä Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen, Seinäjoki 27.10.2010.

Merleau-Ponty, Maurice (1945). Phenomenology of perception. London: Colin Smith.

Vapa, M. (2010). Kehon kuuntelun merkitys urheiluvalmennuksessa. Pro gradu -tutkimus. Jyväskylän yliopisto.

Vapa, M. & Peltoniemi, P. (2010). Kehon kuuntelun opas. Vaasa: Lootus-kirja.

© P. Peltoniemi.

Päivitetty (linkkejä lisätty) 23.12.2010.