Itselleni on ollut todellinen oivallus käsittää tutkimuksen teon myötä yksinkertaiselta kuulostava asia: on olemassa muutakin tietoa kuin tieteellistä tietoa - tieteellinen tieto on vain pieni osa kaikesta tiedosta. Ajattelin aiemmin, että muu kuin tieteellinen tieto ei ole tietoa ja edelleen, että tieteellisesti tutkittu tieto olisi yleensä totta ja muu tieto taas - ainakaan tieteentekijöiden mielestä - välttämättä ei.
Tieteen oman määritelmän mukaan tieteellinen tieto kuitenkin ainoastaan lähenee totuutta eli sen "totuudenkaltaisuus kasvaa", mutta se ei siis ole yhtä kuin totuus. Näin on, koska edelleen Pekkasen (2000) sanoin ilmaistuna "(absoluuttisen) totuuden vaatimus ei kuulu tieteellisen tiedon tunnusmerkkeihin." Tämä taas on mielekästä, koska "huomattava osa nykyisestä tieteelliseksi tiedoksi hyväksytystä tiedosta on tarkkaan ottaen epätotta" (Pekkanen 2000).
Tieteellisen tiedon pyrkimys on siis lähetä totuutta. Se voi olla totta tai epätotta taikka osatotuus, mutta koko totuus se ei ole. Sen sijaan koska ei-tieteellinen tieto voi olla myös enemmän totta kuin tieteellinen, se voi periaatteessa olla myös yhtä totuuden kanssa.
Elävässä elämässä tieteellinen tieto ja kokemusperäinen tieto asetetaan usein vastakkain, jolloin tieteellinen tieto nähdään joko kokemusperäisen tiedon vastakohtana tai ainakin sitä arvokkaammassa asemassa. Kokemusperäistä tietoa arvostelevat vaativat vaikkapa diabeteksestä tai MS-taudista ruokavaliolla toipuneita todistamaan parantumisensa (ks. Rantalainen 2010; Posti 2010).
Tässä vastakkainasettelussa unohdetaan kuitenkin se, että kummallekin tiedonlajille on oma kontekstinsä: tieteellinen tieto toimii tieteessä tieteen asettamin ehdoin ja kokemusperäinen taas arkimaailmassa sen ehdoilla. Yleisesti ottaen tieteellisen tiedon tulisi myös palvella arkielämää, kokemusperäisen tiedon taas harvemmin tiedettä - tosin tämäkin on mahdollista esimerkiksi fenomenologisessa tutkimuksessa (ks. Lähdesmäki ym. 2009).
Jos kokemusperäiseen tietoon luottavat kieltävät tältä osin vaikkapa lääketieteen saavutukset, arvostelijoiden mukaan he kieltävät samalla loputkin tieteen saavutukset. Tiede ei kuitenkaan ole niin eheä kokonaisuus edes ideaalisesti tehtynä, että kaikki sen saavutukset joutaisivat romukoppaan jonkin osa-alueen mahdollisesti epätosiksi osoittautuvien tulosten vuoksi. Tieteen omankin määritelmän mukaan tämä on mahdotonta.
Kaikki tieteellinen tieto ei ole siis laadullisesti samanlaista, enkä tarkoita tällä eri tieteenaloja taikka niiden eettisiä kysymyksiä, vaan sitä, että osa tiedosta millä tahansa tieteenalalla on lähempänä totuutta kuin jokin toinen osa. Mikä, sitä ei tiedetä - muuten tiedettäisiin myös, missä ja mikä totuus on.
Tiede ja tiedeyhteisö elää tämän tiedon kanssa. Myös kokemusperäiseen tietoon luottavat tiedostavat tämän ja jatkavat toimimistaan sen mukaan, mikä tuntuu hyvälle ja mikä ei (Raikasweb.com 2010).
Viitteet
Lähdesmäki, T., P. Hurme, R. Koskimaa, L. Mikkola & T. Himberg (2009). Menetelmäpolkuja humanisteille. Jyväskylän yliopisto, humanistinen tiedekunta.
Pekkanen, Martti (2000). Tiede - hyöty - tekniikka. Julkaisussa: Tieteessä tapahtuu. 3/2000.
Posti, Olli (2010). MS-tauti.
Raikasweb.com (2010). Tieteellisesti todistettu sairaus.
Rantalainen, Elina (2010). Diabetespotilas Jussi Kuusela: Paransin itseni syömällä. Studio55.fi.
© P. Peltoniemi.
Päivitetty (linkkejä lisätty) 13.11.2010.
Loistava kirjoitus! Tiedemaailma todella tuntuu unohtavan sen tosiasian, että tieteellinen tieto voi olla hyvinkin kaukana totuudesta...
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Tutkitun tiedon pitäminen absoluuttisena totuutena on oikeastaan myös sääli. Jos aiempia tuloksia tarkasteltaisiin useammin kriittisesti, tiede voisi myös löytää useammin uutta.
VastaaPoistaTieteen kritiikin sietämisessä on kyse vähän samasta kuin reklamaatioissa yrityselämässä: Pitäisi muistaa, että ne vievät yritystoimintaa eteenpäin. On huono juttu, jos yrittäjä ei osaa suhtautua reklamaatioihin.