Kevätpäiväntasauksen molemmin puolin pääsin pöllöretkelle. Viime vuoden huonon pöllötilanteen jälkeen toiveissa oli kuulla pöllöjen huhuilua - se voisi tietää parannusta edellisvuoteen.
Puolipilvisenä alkanut retkisää kirkastui hiljalleen. Välillä pilvenlonkareen takaa paistoi jo kuu, lähes täytenä. Maisema oli ihanteellinen, pystyin vaivatta kuvittelemaan pöllön yksinäisen puun oksalle tarkkailemaan ja huhuilemaan.
Reilu kymmenen hengen porukka keskittyi kuuntelemaan. Pariin otteeseen kuultiinkin kumea huu, huu-uu tosin melko kaukaa, mutta selkeänä merkkinä. Siellä se oli, suurin pöllömme, huuhkaja, reviirillään jossain kallioisessa metsässä, mahdollisesti uskollisena samalle paikalle jo monen vuoden ajan.
Se oli erilainen ja mieleenpainuva lauantai-ilta - metsän keskellä rauhoittuen ja kuunnellen ja nuotion ääressä eväitä toisten kanssa jakaen. Retken loppupuolella yllätti myös riekko vastaamalla kertaalleen kutsusoittoon, mutta ei sitten kuitenkaan innostunut enempään, kun kuu meni pilveen.
Huuhkaja. Kuva: P. P.
Perjantai-illan ajankohta oli myöhäisempi, mutta liikkeelle oli lähtenyt lähes kaksi kertaa isompi joukko. Keskinäistä asiaakin tuntui olevan enemmän, ja kuuntelemista piti harjoitella.
Päivän puuskatuuli oli onneksi rauhoittumaan päin ja taivas oli selkeä. Ensin näkyviin tuli Otava ja kirkkaimpia tähtiä lähellä taivaanrantaa. Lentokoneita meni vilkkuvaloineen sinne tänne, ääni seurasi perässä. Liikenteen melu ja lähikylien koirien haukku peitti ääniä alleen ja välillä kohiseva tuuli vei niitä mennessään. Itse metsä oli kovin hiljainen, kunnes kaukaa kuului tuttu huu. Siellä se oli, onneksi.
Toisessa paikassa metsästä kantautui kirkkaan pehmeä pupupupupupu - helmipöllö. Se oli kaukana ja lapsi siinä vaiheessa jo autossa lämmittelemässä. Onneksi pöllö kuitenkin jatkoi huhuiluaan ja lapsikin ehti kuulla saman. Kokemus jäisi varmasti mieleen.
Taivas kaareutui upeana, uskomattoman sinisenä ja täynnä tähtiä, kun kaupungin valoista ei ollut tietoakaan. Jo se oli hienoa, mutta kesken kuuntelun taivaalla näkyi tähdenlento kuin luvaten lisää.
Suunnattiin kotiin, mutta paluumatkalla päätettiin pysähtyä vielä kertaalleen. Vanhan metsän reunassa oli hyvä paikka. Päivän sade oli vienyt lumet mennessään ja ojassa solisi vesi. Luulin lapsen viheltäneen ja viitoin hänet olemaan hiljaa. Kuunneltiin, mutta mitään ei kuulunut ja annoin luvan jatkaa.
Hämmästys oli melkoinen, kun vastaus kuului saman tien: hjyy. Eikä vain yksi, vaan kaksi - kuin kiikku olisi keinunut rauhallisesti edestakaisin hjyy - hjyy, hjyy - hjyy. Kaikista pienin pöllö, varpuspöllö se siellä jutteli parinsa kanssa. Lapsi oli kuullut ensimmäisenkin vihellyksen ja jatkoi nyt siitä innostuneena.
Hymyilytti. Kolme eri pöllöä samalle illalle, kaikki suojeltuja, eikä suotta. Pakko oli viheltää kokeeksi itsekin.
Viitteet
BirdLife Suomi. Lintudirektiivin I liitteen Suomessa säännöllisesti tavattavat lajit. Saatavilla: http://www.birdlife.fi/suojelu/lainsaadanto/lintudirektiivi-lajit.shtml
© P. Peltoniemi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti