Se, mitä näemme lähimmissämme - tai luulemme näkevämme - määrittää väistämättä tekemisiämme. Jos pidän itseäni muita parempana, suhtaudun heihin sen mukaisesti. Jos taas ymmärrän, etten ymmärrä kaikkea, enkä varsinkaan voi tuomita muita, käy päin vastoin: silmäni avautuvat, opin ja näen ympärilläni sellaista, mitä en olisi ikinä odottanut. Oivallan ja nöyrryn.
Monella on ideologinen ajatus muuttaa ja parantaa maailmaa, jopa pelastaa se. Soitellen sotaan ryhtyminen tai henkselien paukuttelu ei kuitenkaan ole se tie.
Hiljaisuuteen. Kuva: P. Peltoniemi.
Avain epäkohtien muuttumiseen on oma muutos - vain ja ainoastaan se. Se taas tuo väistämättä mukanaan nöyryyden, ja hiljaisuudenkin. Nöyryydestä ja hiljaisuudesta, suosiosta ja syytöksestä laulettiin jossain menneen joulunajan laulussakin.
Muutos tekee ja on tehnyt kipeää, joskus se on kieltämättä sattunut sydämeen saakka, mutta se tuonut uutta mukanaan: sulkenut joitain ovia, mutta avannut monia uusia. Ennen kaikkea se on avannut silmiäni. Hiljaisuuteen on syytä palata, yhä uudelleen.
© P. Peltoniemi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti