Muistan, miten kouluaikoina joku sanoi minun olevan tynnyrissä kasvanut. Silloin lause ei pahemmin mairitellut, jäin sanattomaksi, enkä osannut puolustautua. Ymmärsin kyllä, että kyse oli vain yhden ihmisen ajatuksesta, mutta sanat jäivät ikävästi kaikumaan mielessä.
Vuosia myöhemmin, jo vuosia sitten, eräs työkaverini sanoi minua sinisilmäiseksi. No, sinisilmäinen en kyllä ole, ja moitteeksi hän sen tarkoittikin. En kuitenkaan selitellyt, sillä minulla ei ollut mitään tarvetta selittää. Selittämälläkään hän ei olisi asiaa ymmärtänyt tai ainakaan myöntänyt ymmärtävänsä. Häneltä jäi sen sijaan oivaltamatta yksi olennainen seikka.
Sininen. Kuva: P. Peltoniemi.
Sinisilmäisyys oli ja on ollut harkittu valintani. Miksi ihmeessä kiinnittäisin päähuomioni vain huonoihin asioihin? Miksi pitäisin fokuksen yksinomaan epäkohdissa?
Negatiivisten seikkojen tiedostaminen ja niistä tiedottaminen on kaksi täysin eri asiaa. Jos katselen koko ajan vain huonosti olevia asioita ja maailman pahuutta, en näe hyvyyttä ympärilläni. Miksi keskittyisin virheisiin ja vääryyksiin, kun asioita voi lähestyä toisinkin?
Lauluntekijän sanoin onneen paljon tarvitaan, mutta kipuun riittää sana vaan (Wikman 2010). Siitä on pohjimmiltaan kysymys. Miksi keskittyisin lisäämään epäjärjestystä ja huonoa omaatuntoa, kun voin paitsi nähdä, myös lisätä ja luoda kauneutta ja harmoniaa?
Viite
Wikman, Lasse (san.) (2010). Miksi. Säv. Charles Plogman. Meir Music Oy.
© P. Peltoniemi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti