sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Selviytymisen voima

Olen saanut kesän aikana ja Minä Olen -lehden haastattelun jälkeen monenlaisia yhteydenottoja. Luettavakseni on tullut myös käsikirjoituksia, muun muassa erilaisista runokirjoista. Ihmisten kanssa keskustellessa ja omakohtaisiin kokemuksiin perustuvia käsikirjoituksia lukiessa päällimmäiseksi on noussut yksi ajatus: selviytyminen.

En jaksa olla hämmästelemättä sitä voimaa, jolla ihmiset selviytyvät mitä moninaisimmista heitä kohdanneista vastoinkäymisistä. Yksi selviytyy taloudellisesta ahdingosta, toinen omasta tai läheisen sairastumisesta ja kolmas rakkaan ihmisen menetyksestä ja surusta.

Mikä ihmisiä kantaa ja pitää pinnalla, kun taloudellinen pärjääminen on niin ja näin? Mistä kumpuaa voima selviytyä, silloin kun sängystä ylös nouseminenkin on valtavien ponnistusten takana?

Yhteiskunnassa on turvaverkkoja, mutta vain johonkin rajaan asti. Omaishoitajien tai kotihoidon rahallinen tuki on mitättömän pieni - ja silti merkittävä saajalleen ja säästöä yhteiskunnalle, vaikka sitä ei päättäjien piireissä juuri nyt tunnutakaan ymmärtävän. Yhteiskunnalla on antaa henkistä tukea ja palveluita vaikkapa mielenterveyden häiriöistä kärsiville, mutta palvelut ovat kovin rajallisia, eikä lääkehoidosta taas ole välttämättä ainakaan kantavaksi pitkän ajan ratkaisuksi.

Ja silti ihmiset selviytyvät ja pysyvät pinnalla. Siihen tarvitaan muutakin.

Pinnalla. Kuva: P. Peltoniemi.

Sanotaan, että omasta jaksamisesta on pidettävä itse huoli, kukaan ei tule sitä minun puolestani tekemään. Kukaan ei tule käskemään minua ulos tai lepäämään, kukaan ei tule sanomaan, että en ansaitse henkistä tai taloudellista riistoa toisten taholta, vaan minun itseni täytyy tehdä jotain. Asioita ei kuitenkaan aina jaksa lähteä itse muuttamaan ja apua hakemaan, ei ainakaan silloin kun hätä on suurin.

Avun saamiseen ja vastaanottamiseen tarvitaan kuitenkin omaa tahtoa, ainakin hiven. Tarvitaan sen myöntämistä, että tarvitsen apua - suostumus siihen, että minua saa auttaa ja minusta saa huolehtia tai sen oivaltamista, että saan laittaa riistämiselle lopun ja arvostaa itseäni. Siinä on alku selviytymiseen.

Elämä kantaa, sittenkin.


Viitteet

Aho, Kaija (2013). Kirjat ovat kustantaja Päivi Peltoniemelle enemmän kuin kirjoja. Minä Olen 4/2013: 62-65.

Lindroos-Annala, Pirjo (2013). Tuulelan tupa. Kurikka: Valmiixi.

Patanen, Fanni-Laura (2012). Palapeliä kokoamassa - runoja ja kuvia. Kurikka: Valmiixi.

 © P. Peltoniemi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti