keskiviikko 21. elokuuta 2013

Murteella puhumisen SM Etelä-Pohjanmaalle

Iisalmessa kisailtiin heinäkuun lopussa Murteella puhumisen SM-kilpailuissa. Joukkuekilpailun voitto tuli hienosti Etelä-Pohjanmaalle. Murreseuran edustusjoukkueeseen kuuluivat seinäjokinen Aino Mäki-Kaukola sekä kauhavalaiset Eila Hautamäki ja Eero Peltoniemi.

Murteella puhumisen joukkuemestaruus tuli näin takaisin eteläpohjalaisten hallintaan yhdentoista vuoden tauon jälkeen. Edustusjoukkueen haastattelun pääsee lukemaan Ilkka-lehden elokuun alun jutusta. Jutun on kirjoittanut toimittaja Pasi Lapinkangas. Ilkan sivuilta voi kuunnella myös otteet hauskoista tarinoista.


Eero Peltoniemi on osallistunut ja saanut aiemminkin tunnustusta monissa kirjoitus- ja lausuntakilpailuissa. Hänen tekstejään ja runoja on julkaistu yli kymmenessä antologiassa.

Pohjanmaan murteella eli pohojalaasella kirjoitettuja kertomuksia hän on julkaissut myös Sanajonon kolketta -kokoelmassaan. Se sisältää kertomusten ohella hänen kirjoittamiaan runoja.

Onnittelut Eerolle ja koko edustusjoukkuelle hienoista suorituksista!

Ystävällisin terveisin
VALMIIXI / Päivi


Viitteet

Lapinkangas, Pasi (2013). Pohojanmaan kieli on se oikia. Ilkka 01.08.2013, s. 17.

Murteella puhumisen voitto Etelä-Pohjanmaalle. Ilkka.fi 27.07.2013.

Peltoniemi, Eero (2008). Sanajonon kolketta. Riihimäki: Tekstitalli.

1 kommentti:

  1. Eero Peltoniemi on YLE TV1:n A-Studion haastateltavana maanantaina 02.09. Ohjelma alkaa klo 21.00.

    Lisätietoja tulee lähempänä tänne: http://yle.fi/uutiset/a-studio/ .

    Kannattaa katsoa!

    VastaaPoista