torstai 28. helmikuuta 2013

Onnea ja valoa

Kirjoitin jokin aika sitten siitä, miksi teen mitä teen. Tekstin otsikon voisi lukea myös kysymyksenä. Silloin myös tämä teksti olisi sille vastaus: siksi.

Tänään satoi - vettä - ja autolla ajaessa mielessä soi tauotta laulu pisaroista. Ajatuksissani oli ollut montakin eri aihetta joista kirjoittaa, mutta yhtäkkiä huomasin, kuinka tuo laulu veti tärkeimmät niistä yhteen.

Laulu kertoo onneen tarttumisesta, siitä miten onni löytyy pienistä, ohikiitävän pienistä hetkistä. Niitä on ollut viime päivinä useita.


Maanantaina teimme ihanan pienen retken Kristiinankaupunkiin, Suomen ensimmäiseen Cittaslow-kaupunkiin. Siellä elämän leppoistaminen, se mistä Hautamäki (2011) kertoo kirjassaan, on virallisestikin luvallista.

Oli sumuinen sää, eikä aurinko paistanut. Oli kuitenkin valoisaa - sitä valoisampaa, mitä lähemmäksi rantaa menimme. Huurteinen talvimetsä näytti raikkaalta ja merituuli oli jäädyttänyt rannalla seisovien mäntyjen oksat neulasineen koristeellisiksi kattokruunuiksi.

Näkymää merelle rajoitti usva, oli valkoista ja hiljaista. Usvan läpi kuului kuitenkin muuttolintujen ääniä. Ne kertoivat aivan pian alkavasta keväästä.

Viikon mittaan onnea ja valoa on tuonut niin tuntemattoman kädenheilautus kylätiellä, ystävän yhteydenotto kuin hämärtyvässä illassa odottamaton tähdenlentokin... Siksi etsin pieniä onnenpisaroita.


Viitteet

Hautamäki, Ata (2011). Talo Teiskossa. Kurikka:Valmiixi.

Wikman, Lasse (san.) (2011). Pisaroita. Säv. Charles Plogman. Meir Music Oy.

© P. Peltoniemi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti