Kevät on tullut tänä vuonna kirjaimellisesti keikkuen. Talvi on ottanut monta kertaa uudelleen vallan ja lintujen kevätmuutto takapakkia. Silti viime viikkoina on ollut hienoa seurata muuttolintujen tuloa.
Kaksi viikkoa sitten 28 kurjen aura lensi valtatien yli. Oli pakko pysäyttää auto ja laskea kurjet. Seuraavana päivänä kurkia lensi pareittain lähes suoraan yläpuolella läheiselle pellolle. Otin kuvia, kun kerrankin pääsin niin lähelle! Pellolla olevat olivat liian kaukana, mutta yritin kuvata niitäkin.
Harmitti, kun kuvat eivät kuitenkaan onnistuneet! - Kurki on arka lintu ja hankala kuvattava, vaikka olisi minkälainen kuvauskalusto, eräs ystäväni lohdutti. Olen kuvaamisessa täysi harrastelija, mutta hänen lauseensa lämmitti, ja harmistus haihtui.
Mikä onni onkaan ollut saada ympärille ymmärtäviä ihmisiä! - Miten olet jaksellut? toinen heistä kysyi, kun tavattiin muutaman kuukauden tauon jälkeen. Suru vie aikansa, mutta jo se, että joku kysyy, auttaa valtavasti.
- Kuinka yrittäminen on lähtenyt käyntiin? kysyi eräs hyvä tuttu, entinen oppilaani vuosien takaa, itsekin pitkään yrittäjänä toiminut. Hän, jos kuka, tietää, millaista tasapainoilua yrittäjän elämä on, ennen kuin löytää sopivan kombinaation työtä, toimeentuloa, muuta elämää ja lepoa. Siinä voi joskus olla todella lujilla.
- Kuinka voit, millainen olosi on? tiedusteli toinen suoraan, kun yritin tarkentaa kameran näkymää seuraaviin kurkiin toisella pellolla. Lähelle en päässyt tälläkään kertaa. Olisin voinut puhua pitkästikin, mutta: paremmin. Paljon paremmin.
Tunnen itseni, ainakin vielä, enemmän nuoreksi kuin vanhaksi. Ymmärrän silti, mikä onni, miten ihania eri-ikäisiä ihmisiä kertyneisiin vuosiin voi kätkeytyä.
Taustalla kurjet lauloivat kevättä.
Viite
Hautamäki, Ata (2011). Talo Teiskossa. Kurikka: Valmiixi.
© P. Peltoniemi.
