torstai 5. toukokuuta 2011

Halu tulla kuulluksi

Viime viikkoina niin tutkimuksen tekeminen kuin blogin kirjoittaminenkin on saanut odottaa. Etusijalle on mennyt läheisten, muun muassa oman lapsen terveys. Onneksi kyse ei ole ollut mistään vakavasta, mutta sairastamisen myötä olen jäänyt miettimään kahta, toisiinsa läheisesti liittyvää asiaa.

Sairaus ei ensinnäkään ole vihollinen. Sairastamista ei tietenkään toivo kukaan, se ei ole mitenkään mukavaa. Kuitenkin sairaus - ja kipu - on kehon keino viestiä jostain. Jos sairaus tai kipu tukahdutetaan, viesti jää kuulematta. Pietiäisen (2010) mukaan tunteiden kieltäminen on se, mikä sairastuttaa. Tunteet ovat ystäviä, eivät vihollisia.

Sairaus haluaa siis tulla kuulluksi. Monet luonnonmukaisen terveyden hoitokeinot perustuvat juuri tähän. Oikeastaan ei voi puhua keinoista tai perustumisesta, mutta parempien sanoen puuttuessa käytän niitä. Esimerkiksi homeopaattiset aineet toimivat tukien sairaudesta toipumista - mutta vasta, kun keho on siihen valmis. Ne eivät siis peitä alleen oireita, tukahduta sairautta, vaan tukevat toipumista pitkällä ajanjaksolla, perustaa rakentaen.


Samalla tavalla kuin sairaus ja kipu myös minun itseni pitää tulla kuulluksi. En tarkoita tällä sitä, että muiden pitäisi kuulla minut tai minua, vaan sitä, että minun pitää itse kuulla itseni. Se voi merkitä yksinkertaisesti oman kehon kuuntelua, pitkää prosessia itseen tutustumisessa.

Yhtä hyvin se voi kuitenkin merkitä omien vanhempien ja isovanhempien kuuntelua. Konkreettisesti, jos he ovat vielä elossa ja kuuleminen on sillä tavalla mahdollista. Epäsuoremmin itsen kautta, jos heidän kuuntelemisensa ei muuten enää onnistu.

Tärkeäksi oman itsen, oman kehon kuuntelu nousee usein pakon edessä - viimeistään oman lapsen tai sairastumisen myötä (Vapa & Peltoniemi 2010). Silloin suku ei enää välttämättä olekaan pahin, vaan aiemmat sukupolvet ovat avain tutustua myös omaan itseen ja alkaa todella ymmärtää itseään. Pietiäinen (2010) puhuu tunneperimän ketjusta. Aivan liian usein se on negatiivinen. Jos sitä ei katkaista, se siirtyy sukupolvelta toiselle. Myös lapselleni.

Myös lapselleni... Omien vanhempien tai isovanhempien kuuntelu on siis avain myös oman lapsen ymmärtämiseen, hänen kuulemiseensa. - Haluanko tulla kuulluksi? Tarvitseeko tätä edes kysyä: haluanko kuulla lapseni?


Viitteet

Pietiäinen, Antti (2010). Tunne - Antitunne - Perimä. Johdanto tunteiden dynamiikkaan. 4. painos. Espoo: Natura Medicina.

Vapa, M. & Peltoniemi, P. (2010). Kehon kuuntelun opas. Kurikka: Valmiixi.

 © P. Peltoniemi.



Julkaistu 05.05.2011, päivitetty (linkkejä) 04.07.2014.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti