perjantai 30. marraskuuta 2018

Juno - sukuromaani sodasta ja rakkaudesta

Kirjailija Eila Pohjosen uusin romaani Juno, elämä antoi ja otti ilmestyi toukokuulla. Sen tapahtumat ajoittuvat 1900-luvun alkuun. Kirja on kirjailijan äidin puolen sukutarinan aloitusosa ja kertoo orpotytöstä, jonka vanhemmat ovat paenneet Krimin sotaa Suomeen.

Kirjan esittely pidettiin Töysässä, kirjailijan kotikirjastossa kesän alussa. Esillä olivat myös hänen aiemmat teoksensa. Yleisö sai tehdä tilaisuudessa kirjailijalle kysymyksiä, joista seuraavassa muutama poiminta:

- Millainen tyyli sinulla on kirjoittaa? yleisö halusi tietää.
- Kun saan inspiraation, kirjoitan ajatukset vaikka servettipaperiin, josta myöhemmin kokoan ne tietokoneelle. Joskus inspiraatio herättää yölläkin! kertoi Pohjonen.
- Mistä saat ideat kirjoihin?
- Elämästä ja satujen kohdalla mielikuvituksesta.
- Entä kumpaa on vaikeampaa kirjoittaa, satuja vai aikuisten kirjoja? kirjailijalta kysyttiin.
- Aikuisten kirjoja, koska saduissa saa käyttää vapaasti mielikuvitustaan, eikä tarvitse tarkistaa faktoja, kuten esimerkiksi Juno-kirjan historialliset faktat on tarkistettu, Pohjonen vastasi ja tarkensi: - Esimerkiksi sota-ajasta kertova osuus on ajallisesti tarkistettu tapahtuneen niin kuin on kirjassa kerrottu.

Pohjosen romaanin teemoiksi nousevat myös rakkaus ja elämänusko. Kirja on esitelty täällä ja se on tilattavissa kirja- ja verkkokaupoista kautta maan sekä kustantajan verkkokaupasta.

Hyviä lukuhetkiä!

Ystävällisin terveisin
VALMIIXI / Päivi


Viite

Pohjonen, Eila (2018). Juno, elämä antoi ja otti. Kurikka: Valmiixi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti