lauantai 13. joulukuuta 2014

Elämää pihapiirin kätköissä - ja näyteikkunalla

Petri Jauhiaisen luontokuvakirja kertoo pihapiirin kätköjen elämästä - siitä, mikä on lähellä, mutta mitä ei välttämättä huomaa. Kirja on saanut hyvän vastaanoton. Se on näyteikkunalla muun muassa Kurikan Infossa ja RT-kirjakaupassa Kuopiossa.

Elämää pihapiirin kätköissä kertoo 52 tarinaa - yhden vuoden jokaiselle viikolle. Se alkaa keväästä ja etenee kesän ja syksyn kautta talveen. Kirjan lopussa on myös jouluaiheisia tarinoita, uusi vuosi ja kurkistus alkavaan kevääseen.

Kirja on elämys niin aikuiselle kuin lapsellekin. Siinä on mukana kaksi Savon murteella kerrottua kertomusta - onhan kirjan tekijä savolainen - ja tasapuolisuuden vuoksi kirja on kustannettu Etelä-Pohjanmaalla.

Ystävällisin terveisin
VALMIIXI / Päivi


Viite

Jauhiainen, Petri (2014). Elämää pihapiirin kätköissä. Kurikka: Valmiixi. 

Päivitetty 10.01.2015.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti