Sunnuntaina pihalle mennessä talitiaisen pesästä lähtenyt pienimmäinen juoksi surkeana syliin ja sydämiin. Vettä satoi ja oli kylmä, eikä raukka osannut vielä lentää. Tarjosimme turvaa, minkä pieni otti kiitollisena vastaan.
Tänään autosta noustessa jäniksenpoika loikki lähes viereen. Katsoi tarkasti, laski sitten korvansa ja päätti kuitenkin piiloutua läheisten niittykukkien suojiin. Se oli arka, mutta ei pelokas, eikä tehnyt mieli säikyttää sitä edes ovien takana olevalla kameralla.
Naapuri ajoi nurmensa juhannukseksi. Naurulokit ja räkättirastaat pääsivät helppoon ruuanhakuun, kissakin näkyi hiippailemassa paljaalla pellolla. Niitä katsellessa kuului pikkulinnun pyrähdys puun oksalla. Kirjosieppo varmaan, jommasta kummasta lähistön pöntöstä. Niiden poikaset pysyvät vielä pesässään.
Yhtäkkiä lähikuusesta lähti lentoon sepelkyyhky ja heti perään toinen. Ehkä niiden pesä onkin nyt siinä, kuusen kätköissä. Kujerrus on kuulunut jo vuosia, mutta näin lähellä pihaa en ole niitä ennen nähnyt.
Lanttuperhonen (Pieris napi). Kuva: P. Peltoniemi.
Kivenheiton päässä puna-ailakissa istui lanttuperhonen imemässä mettä. Syreenikin ehti juhannukseksi, vaikka juhannusruusu kukkiikin vasta sen jälkeen.
Sitten alkoi kukkua käki, keskikesän kynnyksellä, tällä kertaa lounaasta. Yleensä se kukkuu Käräjävuorella, mutta ehkä tämä oli toinen. - Kuku vain, vaikka juhannuksen jälkeenkin, keskikesää linnuille ja muille eläimille, suoraan ihmisten sydämiin!
Viite
Jauhiainen, Petri (2014). Elämää pihapiirin kätköissä. Kurikka: Valmiixi.
© P. Peltoniemi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti