tiistai 13. joulukuuta 2011

Sinisiä hetkiä...

Kuluneen viikon aikana on ollut paljon sinisiä ja valkoisia hetkiä, enkä tarkoita tällä pelkästään itsenäisyyspäivää. Itsenäisyyspäivä tuo kyllä aina ilmaan jonkinasteista nostalgiaa: Finlandia-hymniä kuunnellessani muistin tapailleeni sen säveliä harmonilla ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä kesänä helteisessä Lontoossa. Ei ehkä kaikkein isänmaallisimmalta kuulostava paikka, mutta tunnelma oli sama.

Itsenäisyyspäivä aloitti siniset ja valkoiset hetket, joita jokainen aamun sarastus on jatkanut. Lunta tuli sopivasti. Eilen päästiin jo hiihtämään ja istumaan nuotiotulen loimussa.

Uutiset pauhaavat euron kriisiä, markan mahdollista tuloa uudella alentuneella arvolla, lamaa, ilmastonmuutosta ja ties mitä. Mutta minä en suostu! En suostu ajattelemaan synkkenevin talousnäkymin ja kaivosten saastuttamin ympäristöarvoin!


Muistan kun lapsi pienempänä hiihti pitkään ja hartaasti, pisti suksensauvansa jokaikiseen jälkeen ladun molemmin puolin, vaikka minulla olisi jo ollut kiire töihin. Silloin pysähdyin. Ajattelin, että mikä ettei. Minäkin kokeilen! Ja sovitin vauhtini ja liikkeeni niin, että sain pistää omat sauvanjälkeni tarkasti aiempiin. Tuohon, tuohon, tuohon. Se olikin hauskaa! Kiire ja meno unohtui kerrasta ja nautin pitkästä aikaa.

Hetkessä elämistä, sitähän se on. Tässä hetkessä, tästä nauttimista. Sitä samaa, mistä joululaulussa lauletaan: halusta unohtaa kiire ja melu.

Vaikka lumi sulaisi, vaikka talvi tulisi vasta helmikuulla, en suostu ajatukseen! - Silloinhan on lumiukkokeli! Siniset hetket aamuisin jatkuvat.

© P. Peltoniemi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti