sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Uutuus: Kirsi Lohtaja: Pienen Keltaisen Nallen tarinoita

Pienen Keltaisen Nallen tarinoita on kirjailija Kirsi Lohtajan viides kirja. Se sisältää yhdeksän satua loruineen ja nelivärisine kuvineen sekä kahdeksan satuihin liittyvää laulua nuotteineen. Kirjan reilun koon ansiosta se on hyvä avata myös nuottitelineelle.

Kirja sai alkunsa Tyttösen ollessa lähempänä kolmea ikävuotta. Osa tarinoihin liitetyistä lauluista ja loruista syntyi jo ennen tarinoita. Laulujen ja lorujen joukkoon mahtuu niin Isin, Äitin kuin Tyttösen itsensäkin tekemiä.

Tyttönen piti saduista niin kovasti, että niitä luettiin joka päivä tunti tai pari. Ajan myötä hän alkoi kaivata lisää uusia satuja ja lauluja. Yhtenä iltana hän sanoi: ”Äiti, keksi sinä minulle satu! Ja tee minulle lisää lauluja!”

Toisessa kirjassaan, Elämää kristallilapsen kanssa, Lohtaja kertoo tosikertomuksen Tyttösestä ja hänen elämänsä ensimmäisistä vuosista.

Klikkaa kuvat suuremmiksi.

Lohtaja, Kirsi (2020). Pienen Keltaisen Nallen tarinoita. Kurikka: Valmiixi. 60 s. Kuvat: Kirsi Lohtaja. ISBN 978-952-5965-05-6 (nid. B5-koko, 4-väri). Pm-luokka 5. Ilmestymisaika 15.11.2020.

Jälleenmyyjät:
Tilaukset:
  • 24,90 e/kpl (sis. alv 10 %) + postituskulut
  • tilaa
  • muista mahdollinen viite!
  • toimitus etukäteislaskulla tai postiennakolla
Julkaistu 22.02.2020, päivitetty 04.12.2022.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti