Suupohjan alueelta meren rantaan kauimmastakin Kurikan kolkasta on alle sata kilometriä. Suupohjan ja meren väliin jää vain noin parinkymmenen kilometrin levyinen Pohjanmaan rannikkokaistale, Kristiinankaupunki, Kaskinen, Närpiö, Korsnäs ja Maalahti.
Valkovuokkoja paratiisisaarella. Kuva: P. Peltoniemi.
Kevätlinturetken kohteena toukokuun alussa oli Storholmenin saari. Se sijaitsee Peruksen kylässä, noin 12 kilometriä itään Kristiinankaupungin keskustasta. Pieni saari halkoo Pohjanlahteen virtaavaa Lapväärtin- tai Isojokea.
Pärus-Forsin vanhan vesivoimalaitoksen ja myllyn miljöötä on selvästi hoidettu rakkaudella. Myös alueen luonnon kunnioitus näkyy siellä tavassa, jolla ympäristöä on vaalittu. (Perus 2015.)
Kävelymatka autolta kanavan ja ruohokentän yli Storholmenin saaren kävelysillalle on vain noin parisataa metriä. Askeleet ovat kuitenkin kuin aikamatka vuosien taakse: eteen levittäytyy paratiisimainen saari tulvillaan valkovuokkoja. Nykyisissä kotimetsissä niitä ei juuri ole näkynyt, Ilmajoen sanotaan olevan valkovuokon pohjoisinta levinneisyysaluetta.
Rehevää saarta kiertää kapea ja idyllinen luontopolku. Saaren keskellä kohoavat lehtipuut, koivut, vanhat haavat ja lepät. Linnunlaulu täyttää ilman, kun tiaiset, peipot ja laulurastaat laittavat parastaan. Tikat ja satakielet pysyttelevät piilossa pensaiden ja kasvillisuuden suojassa.
Aivan kuin aika olisi pysähtynyt, on vain hetki tässä ja nyt: valkovuokkoja, linnunlaulua ja kosken kohinaa. Tässä pienessä maailmassa kaikki on vielä hyvin. Teen kaikkeni, että kevätlintujen konsertti jatkuu.
Viitteet
Perus (2015). Peruksen kotisivut.
Seikkaile Suupohjassa - löytöretkiä lähelle (2014). Storholmen (2014).
© P. Peltoniemi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti