Viime aikoina elämääni on tullut useita ilon aiheita, osa täysin odottamatta.
Yksi niistä on uusin kirjamme Puhdas veri - terveyden perusta (Vapa, Peltoniemi & Vapa 2011). Se on nyt ilmestynyt! Sitä olikin jo odotettu - joku sanoi meidän tehneen kirjaa kuin Iisakin kirkkoa.
Halusimme kuitenkin sisällyttää kirjaan elävän veren ja kuivaveren analyysien lisäksi muutakin. Se sisältää nyt luvut aiemmin kirjoittamistamme merisuolatusta vedestä, meri- ja vuorisuoloista sekä savivedestä uudelleen työstettyinä. Lisäksi kirjassa on asiaa viherjuomista ja ionisoidusta vedestä sekä verta puhdistavasta ravinnosta. Täydensimme kirjaa myös tiedoilla suomalaisten ihmisten - urheilijoidenkin - kuivaveripiirteistä ja alkaalisesta eli emäksisestä ravinnosta.
Kirjaan tuli siis aiottua enemmän sivuja - loppuvaiheessa tekstiä sai jo sijoitella ja tiivistää, jotta kaikki haluttu sopi mukaan. Työstämisen loppumetreillä iski valtaisa ilo: kirja on nyt tosiaan valmistumassa!
Toivomme, että kirjasta on paljon tukea oman ja läheistesi terveyden hoitamisessa!
Viite
Vapa, M.,Peltoniemi, P. & Vapa, M. (2013). Puhdas veri - terveyden perusta. 3. painos. Kurikka: Valmiixi.
© P. Peltoniemi.
Julkaistu 28.10.2011, päivitetty (viitteen tiedot) 24.06.2014.
perjantai 28. lokakuuta 2011
Ilon aiheita
Labels:
blogi,
galleria,
kirja,
mikroskopia,
ravitsemus,
terveys,
verianalyysi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti