maanantai 13. maaliskuuta 2017

Fanni-Laura Pataselle paikka, moneksi kuukaudeksi

Fanni-Laura Patasen esikoisrunokokoelma Palapeliä kokoamassa ilmestyi jouluksi 2012 ja novellikokoelma Pieniä pisaroita kaksi vuotta myöhemmin. Telma-lehti kävi haastattelemassa, mitä runoilija-taiteilijalle kuuluu nyt. Jutun on kirjoittanut Virve Airola.

Haastattelussa runoilija kertoo, kuinka häntä pyydettiin ensin iltapäivänohjaajaksi, sitten opettajan sijaiseksi ja luokanopettajaksi. Tunnollisesti työnsä tekevälle nuorelle iski unettomuus, työuupumus ja masennus. Hän pääsi kuitenkin hoitoon ja sitä kautta myös taideterapiaan ja kulttuuripajan kirjoitusryhmään.

Kirjojen ilmestyttyä ja valmistuttuaan Fanni-Laura on ollut mukana monenlaisissa hankkeissa kertomassa kirjoittamisesta, nuorten kuntoutumisesta ja kuntoutumistarpeista.

Aktiivisena ehtii siis moneen, mutta Fanni-Laura sanoo: - Työn tehokkuudesta ja työajan säätelystä tulee helposti sudenkuoppa etenkin tunnolliselle tekijälle. Työhyvinvoinnista on jollakin tavalla huolehdittava myös silloin, kun työllistää itse itsensä.

Kannattaa lukea juttu kokonaisuudessaan! Patasen kirjat ovat saatavilla niin runoilijalta, kirjakaupoista kautta maan kuin verkkokaupastammekin.

Hyviä hetkiä - paikka on auki moneksi, moneksi kuukaudeksi!

Ystävällisin terveisin
VALMIIXI / Päivi


Viitteet

Airola, Virve (2017). Loppuunpalanut nuori kuntoutuu työelämään. Telma-lehti. 23.02.2017.

Patanen, Fanni-Laura (2012). Palapeliä kokoamassa - runoja ja kuvia. Kurikka: Valmiixi.

Patanen, Fanni-Laura (2014). Pieniä pisaroita. Kurikka: Valmiixi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti