perjantai 18. syyskuuta 2015

Rohkea elävä pohjalainen kirja 23.-26.9.2015

Syyspäiväntasauksena, keskiviikkona 23.09.2015 alkaa kulttuuritapahtuma Rohkea elävä pohjalainen kirja Kurikassa. Myllykylän kylätalo valmistautuu ottamaan kulttuurinystävät vastaan keskiviikosta perjantaihin klo 16-21 ja lauantaina klo 11-16.

Neljän päivän aikana esillä on 15 pohjalaisvierasta: kirjailijoita, runoilijoita ja kuva- tai valokuvataiteilijoita. Eero Peltoniemi, Anne Kultti, Lilja Lindholm, Marja Kallioniemi, Heli Haavisto, Paula Wihuri, Anja Keskinen, Helena Koskinen, Marjatta Mäkelä, Janne Pulkkinen, Kai Hautala, Heikki Hemminki, Kristian Peltoniemi, Pirjo Lindroos-Annala ja Tommi Pantti tulevat eri puolilta Etelä-Pohjanmaata: Kauhavalta, Lapualta, Kuortaneelta, Töysästä, Seinäjoelta, Ilmajoelta ja Kurikasta.

Yleisöllä on vapaa pääsy pohjalaisvieraiden esityksiin. Tapahtuman yhteydessä on myös avoin taide- ja valokuvanäyttely, Kurikan kaupunginkirjaston pop up -kirjasto, kyläseuran kahvio ja taide-, kuva-, kortti- ja kirjamyyntiä.

Ohjelma alkaa kunakin päivänä Kurikan kansalaisopiston Tekstistä kirjaksi -luennoilla, joille ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä.

Tervetuloa kulttuurin ystävät!

Ystävällisin terveisin
VALMIIXI / Päivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti