sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Valmiixi - kurikkalainen pienkustantamo

Kurikassa vietettiin kulttuuriviikkoa 20.-23.09.2012. Kulttuuriviikkoon ja syysmarkkinoihin liittyen Kurikka-lehti teki jutun yrityksestämme. Jutun kirjoittaja on Leena Kurikka ja kuvaaja Maria Rikala.

Paljon on tapahtunut sitten Sedu Aikuiskoulutuskeskuksen Yritysareena-hankkeen alkamisen ja Yrittävä Lakeus -lehden artikkelin jälkeen.

Aloitimme toimintamme viestintäpalveluiden tarjoamisella opinnäytetyön tekijöille, ja opiskelijoita onkin ollut tasaisesti asiakkaina kuluneiden kahden vuoden aikana. Melko nopeasti toimintamme on kuitenkin laajentunut myös muiden tekstien viimeistelyyn ja stilisointiin - terveydenhoidon, hyvinvoinnin ja ravitsemuksen sekä biologian, lääketieteen ja tekniikan aloille. Palveluihimme kuuluvat myös logojen ja www-sivujen suunnittelu ja tekeminen.


Nyt pääpaino on kirjojen käsikirjoitusten viimeistelyssä painokuntoon: tekstien tekemisessä kirjoiksi. Teemme käsikirjoitukselle täyden kustannustoimituksen yhdessä kirjoittajan kanssa. Suunnittelemme ja valmistamme kannet ja taiton kuvineen, tarvittaessa alihankkijoidemme kanssa.

Lopuksi valitsemme kirjalle sopivan painotalon ja huolehdimme kirjan painatuksesta valmiiksi kirjaksi sekä halutessa myös sen markkinoinnista ja myynnistä. - Kannattaa lukea lisää Kurikka-lehden jutusta!

Ystävällisin terveisin
VALMIIXI / Päivi

Julkaistu 30.09.2012, päivitetty 25.01.2013.

1 kommentti:

  1. Kaikki kustantamamme kirjat on valmistettu 100 % Suomessa: aina kirjan teksteistä ja kuvista kustannustoimitukseen ja painatukseen saakka!

    VastaaPoista